Kaksplus.fi

perjantai 17. kesäkuuta 2016

16.6.-16

Emme kovin monelle asiasta kertoneet kun päätimme lopulta osallistua seurakunnan järjestämään hää- ja kastepäivään 16.6.-16. Kyseessä oli siis tilaisuus, jossa 12-21 vihitään pareja ja kastetaan lapsia. Haimme esteiden tutkinnan ja varasimme ajan klo 18. Tämä kaikki tapahtui viikko sitten torstaina. Siitä alko pieni jännitys ja odotus, mitä tuleman pitää. Tilasin itselleni mekon, joka saapui torstaina, keskiviikkona haimme sormukseni ja kävimme tilaamassa pienen kimpun.

Kun asia oli päätetty, pyydettiin kummankin vanhempia paikalle. Ystävistä paikalle tulivat kummipoikani Topin perhe sekä A:n paras kaveri Joni. Eipä sitten juuri muille edes vihjattu asiasta!
Tilaisuutta ennen torstai aamupäivällä haettiin esteiden tutkinta todistus ja matkalla kirkolle noudettiin kimppuni. Siitä tulikin juuri sellainen kuin ajattelin, näyttävä ja kaunis mutta hillityn yksinkertainen.

Hääkimppu

Jännitystä ilmassa ennen tilaisuutta

Ennen tilaisuutta juttelimme papin kanssa hetken. Laitettiin paperit kuntoon ja kerroimme vähän historiaamme. Sitten vieraamme jo saapuivat ja siirryimme huoneeseen, jossa vihkiminen tapahtuu. Pappi puhui kauniisti ja juuri oikeilla sanoilla. Ulkona sateli vettä ja hikikarpalot kihosivat otsalle. Ei ihan ilmastoiduin huone ollut kyseessä! Sormukset siunattiin ja sanoimme tahdon, voitte suudella.
Tilaisuuden jälkeen siirryimme nauttimaan kirkon tarjoamat kakkukahvit. Lopuksi vähän kuvia ja siitä siirtymä ravintolaan. Tilaisuus alkoi tosiaan 18 ja n. 20min kesti. Lapsetkin jaksoivat hyvin, Eino toimi sormuspoikana ja hoiti pestinsä hienosti!



Kotona olimme sitten 21 maissa. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää! Kävimme espanjalaisessa ravintola Andaluciassa. Me A:n kanssa söimme aurajuustolla kuorrutettua härkää punaviinikastikkeella ja lisukkeilla. Olisin voinut ryystää kastikekulhon tyhjäksi!




Kaikkiaan ihana päivä, stressitön ja tunnelmallinen! Vesisadekaan ei haitannut, kuulemma onnellinen pari tulee jos hääpäivänä sataa.


Mukavaa viikonloppua kaikille, me lähdetään Turkuun E:n uimakoulun jälkeen. Huomenna skumppaa Topin isän valmistujaisten ja meidän kunniaksi!




lauantai 11. kesäkuuta 2016

Masennus - terveen paperit


8.6.2016 - Kun astut viimeistä kertaa reippaana psykiatrian poliklinikan ovesta aulaan ja se raskaista raskain ilmapiiri iskee päin kuin seinä, ei voi olla miettimättä mitä sitä on tullut käytyä läpi. Miten musta oma mieli onkaan ollut. Katsot ympärillesi vaivihkaa ja huomaat, etteivät ne muut huomaa. Lasittuneita katseita, mielen harmautta, joku räplää puhelinta. Sellainen katse taisi olla itselläkin paitsi niinä kertoina kun lapset olivat mukana ja he pitivät mieleni kirkkaana ja katseen heissä.

Tuntui epäreilulta istua siinä mieli kirkkaana ja avoimena. Vaikka eivät he huomanneet. En ainakaan itse olisi huomannut silloin, kun masentuneena siellä istuin.
Pian epäreiluuden tunne väistyi. Olen tullut pitkän matkan päästäkseni tähän ja tällä matkalla oli tarkoituksensa. En pyytänyt masentua. Ei sitä kukaan toivo, mutta jälkikäteen ajateltuna olisiko tätä kasvamista tapahtunut ilman.


Parantumiseni on pieni mysteeri. Vuoden verran roikuin perusterveydenhuollossa, kunnes kävin äitiyspolilla keskustelemassa Onnin synnytyksestä ja sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle kesäkuussa 2014. Lääkitystä haettiin, vaihdettiin, säädettiin. Sopivaa comboa ei tuntunut löytyvän. Keskusteluja, päiväosastoa. Kunnes joulukuussa 2015 lääkkeet alkoivat olla lopussa ja vähensin niitä, pikkuhiljaa, kunnes ne loppuivat. Aloitin vitamiinilisät samoihin aikoihin. Päivä kerrallaan jännitin mitä on tiedossa. Päivä päivältä voimat tuntuivat palaavan, aloin tuntea tunteita. Aloitin koulun, Onnin kolmas syntymäpäivä tuli. Arki kävi kiireisemmäksi, vaikka tämä kevät olikin suht kevyt vapaa päivineen. Aloin uskoa pärjäämiseeni.
Koulussa käsiteltiin aivoja ja niiden toimintaa ja hormoneiden vaikutusta. Peilasin omia kokemuksiani koulussa käytyihin asioihin. Uskon hyvin vahvasti, että jokin aivojen kemioissa ajautui takaisin raiteilleen, osin lääkkeiden avulla ja osin hormonitoiminnan tasapainoittumisen myötä. Aivot ovat ehkä ihmiskunnan suurin mysteeri, joten olen vain kiitollinen, että tässä olen opiskelevana äitinä ja vahvasti kiinni elämässä.

Voiko masennuksesta kuitenkaan täysin parantua? No parantumiseksi tätä kuitenkin kutsutaan, kun selviytyy ilman lääkitystä ja terapiaa. Uskon silti, että masentuneen identiteetti seuraa hyvin pitkälle, ehkä loppuelämän, mukana. Koitan olla ajattelematta liikaa tulevaisuutta masennuksen osalta. En voi elää peläten, koska se seuraavaksi iskee ja siitä kertoo myös se, että olen nyt koulussa. Pitää uskaltaa uskaltaa, ottaa riskejä, uhmata omaa historiaa vaikka sillä usein onkin tapana toistaa itseään.





11.6.2016 - Elämä on tässä ja nyt. 
Auringon pilkahdus pilven raosta, lentokoneen ääni taivaalla, oma hetkeni blogin parissa kun pojat ovat ulkona, viileä ilmavirta avonaisesta ikkunasta, pesukoneen jyrinä linkoamisen aikana. Muuta en pyydä. Tasainen arki, se tuntuu hyvältä.



maanantai 6. kesäkuuta 2016

KesäLOMA bucket list

Inspiroiduin toisten kesän bucket listoista, koska pitkästä aikaa koen kesäloman kesälomaksi, jolla on ero siihen arkeen, jota on kevät eletty!



syö jäätelöä

käy rannalla

matkusta:
Turkuun, 
Helsinkiin, 
ehkä muualle, minne?

käy Korkeasaaressa

ulkoile

lenkkeile

syö marjoja ja hedelmiä

mene metsään

makoile maassa

hellitä aikatauluista

koristele kalenteria

kuuntele musiikkia

katso:
Outlander
OITNB

lue kirja tai kaksi

tee hiekkakakkuja

pelaa:
jalkapalloa ym. pihapelejä

näe ystäviä

grillaa

ota aurinkoa

käy elokuvissa

älä stressaa
hengitä syvään
NAUTI


Mitä suunnitelmia teillä on kesäksi? :)





lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kaikki hyvä minussa - valaistumisia

Se viisi viikkoa meni lopulta todella nopeasti. En voi kylliksi työssäoppimispaikkaani kehua. Palaan tähän aiheeseen vielä, sillä eilen oli se kaikista jännittävin hetki: arviointikeskustelu.
En ehtinyt kauheasti etukäteen jännittää, vaikka sitä hiton paperinivaskaa stressailinkin. Oli hirveesti ohjelmaa, etenkin edellisenä päivänä kun juostiin pitkin Poria ja hikihatussa. Tiesin järjellänikin pärjänneeni, mutta perjantai aamuna perhoset lensi mahassa ja kädet tärisi! Päiväkodille kun pääsin niin siellä ihanat tutut ihmiset aurinkoisina vastassa. "Hyvin se menee!" huikkasi kaikki vuoronperään. Tulostin näyttösuunnitelman ja sitten vain odoteltiin opettajaa.
Opettaja saapui ja edelleen jännitin ja jotain hermostuneesti siinä naureskelin. Koska paperini olivat lähes tyhjät ja olin muutenkin pihalla niin tuntui, etten saa suustani mitään järjellistä ulos. Mutta kyllä mä itseni ilmeisesti hyvin sain ilmaistua ja keskustelu oli antoisa.




Tämä viisi viikkoa on ollut kyllä hyvä oppitunti. Nimittäin positiivisen palautteen vastaanottaminen ja sen tunnistaminen itsessäni. Edelleen hämmennyn kehuista. Mutta en siinä määrin kuin ennen, jolloin en edes nähnyt potentiaalia itsessäni. Että mistä se kehu tuli ja miksi. Kun kokee itsekin onnistuvansa, on positiivista palautetta helppo ottaa vastaan. Olin ennen tätä jaksoa jo painanut päähäni, että tämä on ensimmäinen työssäoppiminen, minulta ei voi eikä toivottavasti vaadita ammattilaisen otteita, etten itse vaadi itseltäni mahdottomia. Ja koska tilanne oli uusi, ei aiempaa kokemusta, ei ollut pohjaa mihin peilata. Toki on nämä omat pojat ja joskus nuorena vahditut lapset, vaan päiväkoti ja vieraat lapset silti täysin eri asia.

Sitten koitti aika arvosanan. Nanosekunnin emmin, mutta annoin itselleni K3. Arvosteluasteikolla korkein eli kiitettävä. Poistuin huoneesta hetkeksi. Vaihdoin kuulumiset yhden työntekijän kanssa ja eikun kuulemaan "tuomio".
"Kyllä tämä on kirkas K3!" Ei muuta kuin nimet paperiin ja onnittelut, leveä hymy, lämmin hyvänolon tunne rinnassa. Olen hyvä! Tein sen. Annoin itsestäni parhaani, tein sen hyvin, tunnistan sen ja se näkyi muillekin!


En tiedä mikä tarkoitus tällä elämällä on ja millainen polku kenellekin, mutta tässä mä olen. Paljon kokeneena, sirpaleista kerännyt palaseni, sovittanut niitä paikoilleen, uudelleen ja uudelleen. Epätoivosta uusin voimin. Epävarmana voimistani hain ja pääsin kouluun. Ylitin itseni ja odotukseni, mitä yllätyksiä minussa vielä onkaan!

Nyt näen kaiken sen hyvän minussa.


Tästä on hyvä alkaa kesäloma! Ainut asia, jota jännittää on kummitytön pikkuveljen syntymän ajankohta. Lilian on ollut tässä pari yötä meitä ihastuttamassa. Tänään lähti kotiin, kun ei mitään tunnu tapahtuvan. Pojat olivat mummun ja papan kanssa yo-juhlissa ja synttäreillä, joten pääsin ihan yksin saunaan. Teki hyvää löylytellä kunnolla ja puunata viikon pölyt pois niskasta.

Aurinkoista viikonloppua,



tiistai 24. toukokuuta 2016

Työssäoppimassa vuoropäiväkodissa

Viimeksi kirjoittaessa jäljellä oli kaksi viikkoa. Nyt on enää tämä viikko tutkintoa ja perjantaina saattaa olla tippa linssissä.

Tehtiin retki Koivuniemen herraan


Askartelin 33 pellekorttia ensi lukuvuoden synttärikorteiksi

Päiväkotien jalkkisturnaus 


Nää viikot on mennyt tosi nopeesti, vaikka alkuun tuntui, että viis viikkoa, sika pitkä aika! Oon tosiaan ollut vuoropäiväkodissa ja on se niin eri maailma kuin tavallinen päiväkoti. Alkuun tuntui, että lapset ja aikuiset tulee ja menee vaan. Mutta jo tokalla viikolla sai kiinni siitä rytmistä ja tottui vaihtuvuuteen.  Lastentarhanopet ovat paikalla päivävuoroissa ja lastenhoitajat tekevät vuorotyötä (aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja). Päiväkoti aukeaa tarvittaessa jo 5.30 ja sulkeutuu tarvittaessa 22.30. Viikonloput ovet on kiinni.
Koska vuoropäiväkodissa on vaihtuvuutta, on hienoa miten päivät pysyvät nätisti nipussa. Toki hyvä suunnitelma ja henkilökunnan valveutuneisuus edesauttavat päivän järjestymistä. Etuna on myös se, että lapset tulevat eri aikaan ja on arkivapaita niin välillä lapsiluku on pitkälti alle 20! Ne hetket (harvemmin kestää koko päivää) tuntuvat todella rauhallisilta ja pystyy vielä paremmin huomioimaan lapsia yksilönä.

Päivärytmi vuoropäiväkodissa

- ensimmäiset lapset menevät tullessaan suoraan nukkumaan, kaikki tulevat keskiovesta samaan ryhmään
- 7.00 alkaa Pikku Kakkonen ja nukkuvat heräilevät
ennen 8.00 siirrytään omiin ryhmiin.
- 8-8:30 aamupala
- tyynypiiri, joskus tyynypiiriltä suoraan tekemään jotakin askartelua ennen ulkoilua
- ulkoilua
- 11:30 - 12 Lounas
- päiväunet
- n. 14-14:30 välipala
- tyynypiiri; pieni leikki tai satu, kalenterin päivitys, jos aamulla jäänyt välistä jonkin ohjelman takia
- joskus ennen ulkoilua otetaan pelit tai muuta tehtävää pöydän äärellä
- ulkoilua
- 16:30-17:00 päivällinen niille, joilla hoitoaika jatkuu 17:30 jälkeen (pieni välipala sitä ennen lähteville) ja lapset kaikki ovat keskimmäisessä ryhmässä
- 17 tulee Pikku Kakkonen ja sitä katsotaan
- 18-19:30 leikkiä ja / tai ulkoilua
- 19:30-20 iltapala
- iltapalan jälkeen rauhallista tekemistä, mm. luetaan satuja
- viimeistään 22.30 päiväkodin ovet sulkeutuvat
- eskari aika on 8:30-12:30.

Ryhmäni lapset ovat olleet välittömiä ja avoimia. Mietinkin onko se yksi hyvä puoli vuoropäivähoidossa kun aikuiset vaihtuu (vaikka ovatkin kaikki tuttuja) niin on helpompi ottaa uusi ihminen vastaan. Toki olen aina tullut lasten kanssa toimeen, että saatan myös olla helposti lähestyttävä kun miettio aikaisempiakin kokemuksia. Lapset tuossa ryhmässä ovat 3-vuotiaista aina tuleviin koululaisiin. Viisivuotiaita ryhmässä on eniten. Ryhmässä on myös paljon pienryhmä toimintaa ja leikkejä jaetaan pienille ryhmille, mitä kukakin lapsi haluaa leikkiä/pelata ja kenen kanssa.


Torstaina pidän toimintatuokion kuudelle lapselle, toivottavasti se menee hyvin!

Ehkä tästä nyt sai jonkun käsityksen millaista on vuoropäiväkodissa! :)




LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...