Kaksplus.fi

perjantai 23. syyskuuta 2016

OPISKELIJAÄIDIN AIVOT KOETUKSELLA




Kello soi 6.20, painat sen torkulle ja pidät vielä silmiäsi kiinni. "Jos kuitenkin ilmoitan, että olemme sairaana", ajattelet mutta ajatus väistyy pian ja avaat silmäsi ja heilautat itsesi ylös sängystä. Olet vessassa ja pelästyt kun kuopus kurkkaa ovesta "Pissahätä!" Olet hädin tuskin saanut tarpeesi toimitettua, kun päästät lapsesi vessaan. Peset kädet ja hampaat ja lähdet kahvin keittoon, ellet ole torkuttanut liian kauan, silloin jää kahvit keittämättä ja unohtuu eväät jääkaapiin, jos edes olet muistanut ne tehdä. Kello lähestyy seitsemää ja itse hillut vielä yöpaidassa ja huikkaat, että nyt ois aika pistää ulkovaatteita päälle. Alat pukea myös ja tsekkaat repun valmiiksi, onhan varmasti kaikki; kirjat, kalenteri, penaali, kansio, vesipullo, kukkaro, kännykkä, avaimet.. ainiin, eväät. Niin ja sukat jalkaan, mitä kello on!? "Voitteko hetken olla vielä nahistelematta, odota sä siinä ja mene sä oven viereen!" Niin, kukkaro, kännykkä, avaimet. Niin ja kuopukselle kypärä päähän. Noniin, ovi auki!

Matkat päiväkotiin jo sujuvat sutjakkaasti Onnin opittua kulkemaan potkupyörällä. Pieni reippailu kyllä virkistää, mutta silläkin matkalla ehtii montaa miettiä; olikohan ne hanskat päiväkodissa, missä luokassa tunnit, mihin aikaan päästään, onko kotona maitoa, suljinko kahvikeittimen.. "Pojat menkää reunaan, sieltä tulee pyörä!"
Ah, päiväkodilla. Kasin aamuina vien pojat jo ennen puolta kahdeksaa päiväkotiin ja heidät viedään silloin keskiovesta. Eino vie omat vaatteensa omaan ryhmään ja me käydään Onnin kanssa toisessa päässä. Halit, pusut ja hyvän päivän toivotukset!
Bussimatka torille on mieluisa, tykkään istua ruuhkaisessa bussissa ja usein naapuri on samassa bussissa ja on juttukaveri. Hyvät päivät hänellekin ja sitte kohti koulua. Täytyy käydä vessassa ja viedä eväät alakertaan. Missä se tunti olikaan. Mitä tänään syötäisiin. Osa ajasta menee toki myös ihanien vaahteran lehtien ihasteluun ja raikkaasta ilmasta nauttimiseen. Koulussa on nyt tosiaan mielenkiintoisia aiheita, joten ajatukset pysyvät aiheessa suht hyvin. Tauot ja ruokkis menee ihanien luokkakavereiden kanssa höpötellessä ja etenkin naureskellessa.

Iltapäivällä taas ajatukset löytävät aivoihinsa. Mitä kello on, onkohan A herännyt, päästäänköhän niin, että ehdin bussiin, en vieläkään tiedä mitä tänään syödään. Tunnit loppuu ja toteat joko ehtiväsi tai myöhästyväsi. Bussimatka päiväkodille on puuduttava, melkein unohdat jäädä oikealla pysäkillä pois. Päivästä riippuen pojat ovat välipalalla tai ulkona. Nyt syksyllä hakutilanteet ovat onneksi sujuneet hyvin. Kuulumiset ja heipat toivotuksineen ja kotiin päin! Koitat muistella, mitä sieltä jääkaapista löytyikään ja kehittelet jonkun suunnitelman samalla kun kyselet ja kuuntelet poikien tunnelmia päivästä. Pieni kävely terästää taas aivoja vähän.

Jos kotiin tultua erehtyy istumaan, ennen kuin alkaa touhuamaan niin siihen kyllä jämähtää. No kun ennemmin tai myöhemmin alkaa tehdä ruokaa, niin astiat löytävät pois koneesta (ellei herra A ole sitä jo tehnyt, kuten usein on, kiitos siitä!<3) ja likaiset tilalle. Ruoka valmistuu ja päästään syömään, usein ennen Pikku Kakkosta. Usein myös on niin, että A tekee ruoan jos mulla on joku koulutehtävä eikä lähipäivinä ole tiedossa A:lla vapaapäivää. No mutta, päästään kuitenkin syömään ja Pikku Kakkosen ajan teen koulujuttuja, usein myös saatan katsoa heidän kanssaan. Aivan ihanaa kun tuo 6-vuotiaskin vielä pyytää ja tulee mielellään syliin. Usein on molemmilla jaloilla oma poika. Vielä ne siihen sovussa mahtuu.

Pikku Kakkosen jälkeen ehtii vielä leikkiä. Ollaan pidetty aikasesta iltarytmistä kiinni, aikaiset aamut sujuvat jouhevammin kun takana on kunnon yöunet. Ja jää niille kouluhommille tai muille tai ihan vaan itselleni aikaa. Usein myös olen 21-22 nukahtanut. Aikamoisessa työssä meinaan aivot käyvät päivittäin. Tässä tekstissä ilmitulleiden koti- ja kouluasioiden lisäksi vielä kauppa-asiat, rahajutut, paperihommat, tulevat päivämäärät, välikausi- ja toppavaatteet, mitä tarvitaan, mistä voidaan luopua, mihin aikaan kukakin menee mihin, neuvolat, poliklinikkakäynnit, vanhempainillat... Tähän kun vielä jotain harrastuksia päälle ni voi morjes! Eipä siis ihme jos välillä väsyttää ja tuntee itsensä ylikuormitetuksi. Kesän alussa psykiatrinen sh:ni painotti, että vaikka nyt pärjään ilman lääkkeitä ja masennus selvästi väistynyt, niin ei voi tietää miten aivot toipuvat ja toimivat. Vielä ainakin ihan ok, kunhan muistaa syödä. Aamupala kasin aamuina unohtuu ja jää liian helposti ja niinä päivinä kuormitun herkemmin ja väsyn.

Tää aivojen kuormittuminen myös saa aikaan sen, että kokoan päässäni pitäis-asioiden listaa ja kun näiden jo suorittamieni juttujen päälle yritän sitä kaivaa, niin iskee jarrut päälle, niin henkiset kuin fyysisetkin. Ja kannan syyllisyyttä, kun en jaksakaan tehdä jotain. Etenkin siivota. Purkaa erinäisiä kasoja. Mut kokoajan parempaan suuntaan mennään, ehkä. Pikkuhiljaa jaksan imuroida enemmän ja toimia suunnitelmallisemmin täällä kotona. Meille perheenäkin kuitenkin tärkeetä, et mä vihdoin saisin sen ammatin ja pääsisin työelämään, niin vaikka syyllistän itseäni, ei A ole sitä tehnyt. On antanut mun rauhassa totutella. Ja jostain purkauksistani varmasti tietää, että ruoskin itteeni jo niin hänen ei sitä tarvitse tehdä. Olen onnellisessa asemassa, kun en voi osallistua keskusteluun aiheesta "kun mies ei osallistu kotitöihin".

Tällaista ajatuksen virtaa aivotyöstä ja jaksamisesta. Kuinka paljon teidän aivot kuormittuvat päivittäin, ootteko miettineet?


 Ihanaa syksyistä viikonloppua teille kaikille! :) 

 

lauantai 17. syyskuuta 2016

MITÄ KUULUU?





Opiskelu


Huh hei mikä syksy. 
Viikot saa aikalailla täysillä painaa ja päivät olla koulussa skarppina. Tällä viikolla taas ollut tosi mielenkiintoisia aiheita, mm. silmänrakenne sekä sydämeen liittyviä sairauksia. Kyllä varmaan täytyy vielä anatomian kirja ostaa omaksi. 
Päästiin me vähän askartelemaankin, kun tehtiin meidän puuhun sudenkorennot sekä ruskalehdet. Ihan kivaa vaihtelua siihen istumiseen ja kirjoittamiseen, vaikka nekin menee kun aihe on mielenkiintoinen! 
Meidän toinen ja viimeinen tenttikin on tulossa. Tenttipäivä äänestettiin ja se meni loppukuulle, kun lääkehoidon kurssi loppui viimeviikolla. Ei meitä ollu kun kaks, jotka ois halunnut tentin pidettäväksi mahd. pian, jotta pääsis vähän vähemmällä lukemisella. 
Mutta näillä mennää ja eiköhän siitä ny läpi luulis pääsevän..toivottavasti. 

Hemangiooma


Tällä viikolla oltiin Onnin kanssa lastenpolilla. 
Hänellä kun on huulessa se hemangiooma (mansikkaluomi, verisuonikasvain), johon hän on syönyt Propralia. Kontrollikäynti siis ja päätettiin nyt lääkitys purkaa kun niin hyvin se mansikkaluomi on pienentynyt. 
Mitään sivuvaikutuksia lääkityksestä ei ole tullut, mutta on se kuitenkin hyvä päästä edes tauolle siitä, ellei eroon lopullisesti. Sovittiin, että otan yhteyttä jos se lehahtaa uudelleen, mutta lääkäri uskoi sen olevan epätodennäköistä. Eipä näistä silti koskaan tiedä. Huuli on kuitenkin verekäs alue eli pieneneminen voi viedä enemmän aikaa. Nähtäväksi jää ja parasta toivotaan! 

Tavaran hävitys, kämppä kuntoon


Kovasti oon taas tavaraa, vaatetta lähinnä, karsinut. 
Omia lähti roskiin ja Konttiin, muutamia kirpalle ja pojilta myös sisävaatetta ja ulkovaatetta vein tänään kirppikselle (Pikku-Tiina, menkää ostaan!). Hinnat on järkevät ja sellaset, että ei luulis paljoo jäävän Konttiin vietävää. Nurkkiini en niitä enää kanna. On meille pieneksi jääneitä, en todellakaan kaikkea Einolta säästä, oma makuni muuttuu ja on se kiva Onnillekin saada uutta välillä. Sisävaatetta ois vielä aiiika iso kassillinen, saa tulla penkoon ennen kuin vien kirpalle täytettä, vink vink kaverit! 



Oon kyllä kaikinpuolin nauttinut tästä syksystä. Ihania ilmoja, puiden lehdet saavat värejä yhä enemmän, viikonloput on viikonloppuja, jotka eroavat arjesta ja saadaan olla vaan kun läksytkin on tehty samana päivänä kun ne on saatu! Unentarve on silti suurempi kuin kesällä, ihan selvästi aivojen käyttö lisää unentarvetta. ;) 

Niin, ja Einon ryhmässä jyllää nyt TÄITÄ ja Onnin ryhmässä toista kertaa KIHOMATOJA. Meiltä ei löydy kumpaakaan, vielä ainakaan ja toivoa sopii, että pysyvätkin poissa. 


Että sillasta meille, mitäs sulle kuuluu? :)


tiistai 30. elokuuta 2016

SYKSYLLÄ PELKO HIIPII PIMEYDESTÄ



Elokuu lähenee loppuaan ja syksy on jo ihan käsillä. Pikkuhiljaa puitten lehdet saavat kauniit ruskan värit  ja leijailevat syystuulten mukana maahan. Olen aina tykännyt syksystä, paitsi masentuneena.

Nyt syksy tuntuu uudelta mahdollisuudelta ja lähenevän pimeyden sijaan mietin, mitä kaikkea on tiedossa, mitä kaikkea positiivista se tuo mukanaan. Vaikka nyt tuntuu hyvältä, en tiedä mitä se lisääntyvä pimeys tekee saapuessaan mielelleni, aiemman masennuksen ja sen vaikutukset muistaen. Toivon, että jaksan enkä muserru sen alle. Onneksi on tuo koulu, joka vaikka nyt alkuun viekin taas voimia, niin antaa myös paljon. Aiheet ovat kiinnostavia ja opiskelu tuntuu mielekkäältä, motivaatio on korkealla. Kuitenkin pää on täynnä asioita; koulujuttuja, kotijuttuja ja kaikki pitäisi-asiat huohottaa niskassa. Välillä tuntuu, ettei saa kiinni ajatuksista tai tekemisistä, silloin mielummin leikkii lasten kanssa tai keksii muuta mielekästä tekemistä.

Muutamia aiempia syksyjä muistellessa koen, etten ole ollut täysin läsnä hetkessä. Muistukuvat näyttävät utuisilta enkä ihan hirveästi muista ellen katsele kuvista. Olen masennuksesta huolimatta koittanut nauttia kauniista luonnosta vaihtelevalla menestyksellä. Olen koittanut pitää yllä sitä osaa itsessäni, joka rakastaa syksyn värejä ja tuoksuja, saapuvaa talvea sekä joulua. Olen yrittänyt nauttia, koska olen ennenkin nauttinut. Yrittänyt pitää niitä viimeisiäkin lankoja minuudestani käsissäni ja edes leikkiä normaalia. Ne langat ovat edes jotenkin pitäneet mut kiinni elämässä ja totta kai, lasten takia. Millainen olisi jouluaatto, kun äiti vain makoili sohvalla ja jouluruoat jää nauttimatta. Pieniä asioita, mutta juuri niitä, jotka kuuluvat jouluun ja joiden avulla pysyy edes jotenkin hetkessä läsnä.

Syksy 2014 meni töiden loputtua psykiatrisella päiväosastolla. Joulusta en ilman kuvia muista näin äkkiseltään oikeastaan mitään.
Viime syksynä olin kotona, hain kouluun ja odottelin tuloksia. Kivoja asioita, mutta niitäkin jännitin ja etenkin tulevaa; miten selviän koulussa, jaksanko, mitä jos tälläkin kerralla tulee jotain, mikä estää valmistumisen? Valmistauduimme Tiian kanssa myös joulumyyjäisiin. Se oli mukavaa, mutta ehkä vähän stressaavaakin. Totesimme kumpikin, ettei kyllä kovin pian uudestaan siihen ryhdytä.

Masennuslääkityksen kanssa ei kovin hyvään tasapainoon päästy ja ne osaltaan varmasti ovat osa syy muistojen sumuisuuteen, ovathan ne kehon ulkopuolelta tulevia aineita, jotka vaikuttavat aivojen kemioihin. Jotain kuitenkin on tapahtunut, koska joulun aikaan tulee täyteen kokonainen vuosi ilman lääkkeitä. Viime joulu onkin pitkästä aikaa sellainen, josta muistan jotain ja josta nautin, OIKEASTI. Ja se tuntuu hyvältä!

Nyt kun olen päässyt taas asioiden tuntemisen ja asioista nauttimisen makuun pelkään, että ne viedään minulta. Pelkään, että joudun taas siihen tyhjiöön, jossa jo ihan tarpeeksi kauan tuli elettyä, tyhjiöön, jossa ei tunne mitään, mikään ei tunnu miltään ja ainut merkittävä asia, joka pitää pinnalla on lapset. Pelkään, että joudun taas roikkumaan niiden ohuiden lankojen varassa, yrittäen nauttia asioista, joista olen aina nauttinut. Pelkään, että taaskin se oikea nautinto jää kokematta.
Masennusta sairastaessa syksyt ovat olleet sairautta pahentavaa aikaa. Siksi tämä pikkuhiljaa hiipivä vuodenaika mua niin pelottaakin. En silti anna sille valtaa, että ne nautittavat asiat menee pelon takia ohi. Siksi kai aloinkin tätä postausta kirjoittamaan tänä aamuna, kun olin koululla puolituntia etuajassa. En oikeastaan ole tätä päivää ennen tiedostanutkaan, kuinka paljon pelkään, että syksy tuo mukanaan masennusoireet. Joten näin, minä pelkään ja se on ihan fine. Saan pelätä, olen ihminen. Nyt voin puhaltaa pelon ilmapalloon ja päästää sen taivaan tuuliin. Pitää luottaa. Nyt on aika. Ja mun vuoro nauttia syksystä, kynttilöistä ja lähestyvästä joulusta.

Koska jo keväällä jännitin, pelkäsin syksyn alkua, tietäen aikataulun olevan tiukempi, niin olen iloinen, että toistaiseksi olen pelännyt turhaan. Tunnen olevani ns. normaali (mikä nyt sitten on normaali?), erilaisia tunteita tunteva ihminen, joka käy koulussa ja pyörittää arkea vaihtelevalla menestyksellä.


Pelottaako syksy ja lisääntyvä pimeys teitä? Onko syksy teistä ihana vai pelottava? 

Mukavaa tiistaita kaikille! 



maanantai 22. elokuuta 2016

Loman bucket list - Miten kävi?



Alkukesästä minä ja muutkin postattiin omat kesäloman bucket listat blogiin. 
Nyt kun loma on ohi, niin kurkataas miten kävin, 
tuliko niitä rasteja listaan?

Katsotaan:

syö jäätelöä 

käy rannalla

matkusta:
Turkuun, 
Helsinkiin, 
ehkä muualle, minne?

käy Korkeasaaressa

ulkoile

lenkkeile

syö marjoja ja hedelmiä

mene metsään

makoile maassa

hellitä aikatauluista

koristele kalenteria

kuuntele musiikkia

katso:
Outlander (2 jaksoa enää tulossa!)
OITNB
+ Gilmore girls 

lue kirja tai kaksi (etenin sentään 
yhden kesken jääneen kanssa)

tee hiekkakakkuja

pelaa:
jalkapalloa ym. pihapelejä 
(frisbeegolf, pentaki, pallopelit)

näe ystäviä

grillaa

ota aurinkoa

käy elokuvissa

älä stressaa
hengitä syvään
NAUTI

Aika kivasti tuli rasteja, melkeen jokaiseen! Ja kyllä mä tästä kesästä nautin, yhdessäolosta ja ilmoista, ihmisistä!
En oikeastaan edes muistanut tätä listaa koko kesänä, niin tähän oli kiva palata ja huomata miten monta rastia sai merkata! 

Miten teidän kesä meni? 



sunnuntai 21. elokuuta 2016

ARKI - uhka vai mahdollisuus?

Ensimmäinen arkiviikko takana. Pojat aloittivat hoidossa maanantaina 8. päivä ja mulla koulu alkoi 11. päivä, mutta tää viikko oli ensimmäinen varsinainen arkiviikko. Meidän loma meni tosi kivasti! Käytiin rannalla, ulkoiltiin, käytiin Turussa ja nautittiin olosta. Ihan tavallisista asioista. Juhannuksena valvottiin ja muutenkin elettiin lomarytmissä. Koska A hankki meille auton, päästiin myös monen monta kertaa Yyteriin rannalle ja Kalloon katsomaan tyrskyjä.



Ensimmäinen kesä pitkään aikaan kun itsekin nautti ja pääsi lomamoodiin. Ja muistankin jotain! Ja aiempaan muistamattomuuteen vaikutti masennus, joka on nyt kyllä oikeesti selätetty. Että aikamonta ruksia saa kesän bucket listiin laittaa!



Miltä arki tuntuu?


Arki tuntuu hyvältä. Loman loppua kohden aloin jopa odottaa koulun alkua. Tein mikrobiologian työkirjan loppuun ja järjestelin Happy Planneria, piirsin viikkoaukeamille lukujärjestykset ja nyt mietin miten ne saisi aina kivasti koristeltua. Jotenkin mun jutut aina leviää käsiin suuruuden hulluudessa!



Koulua on ollut nyt tosiaan seitsemän päivää ja tuntuu kuin ikuisuus oltais jo käyty. Syksyn aihe on hoito ja huolenpito, tuleva työssäoppiminen suoritetaan vanhusten parissa; palvelukodissa tai kotihoidossa. Lääkelaskut alkoi 12. päivä perjantaina ja tän viikon perjantaina suoritin laskintentin, jossa oli neljä tehtävää. LÄPI meni! Oon niin yllättynyt ja iloinen, että nyt hanskaan nämä. Silloin AMK:ssa ei ollut kyllä toivoakaan enkä päässyt läpi millään.



Einolla alkoi torstaina esikoulu! Ekalla hoitoviikolla hän ihmetteli kun ei se alkanutkaan, joten odotettu juttu oli. En saata käsittää, että ens syksynä tuo muru menee kouluun. Eskari on kuulemma tuntunut hyvältä ja kysyin tuossa Einolta mitä hän haluisi oppia eskarin aikana. "Solmimaan kengännauhat ja lukemaan!" Eli katsotaan kuinka käy.



Onnillakin päiväkoti alkanut kivasti. Eilen aamulla toitotti, että mennään päiväkotiin, mutta kelpuutti hän pari vapaapäivääkin.
Hän on ulkoillessa ajellut mopolla eli potkupyörällä. Menin alkuviikosta hakemaan poikia niin siellä se huristeli menemään kuin vanhatekijä. Kesällä ei homma tahtonut omalla potkupyörällä sujua, mutta nyt on sillä kuljettu päiväkotimatkat.
Kesän aikana Onnin puhe on edistynyt ihan huikeesti! Päiväkodissakin ihan yllätyttiin miten Onni on kesän aikana kasvanut ja kehittynyt. Käytetään silti joitain tukiviittomia ja opetus myös käytetään loppuun. Tukiviittomien käyttöä ei suositella lopetettavan kertalaakista vaikka puhe alkaisi sujua. Onnilla vielä omat haasteensa kuitenkin. Ei esimerkiksi suostu sanomaan sanoja, jotka hänestä tuntuvat vähänkin vaikeammilta. Mutta pääasia, että kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu!

Tiedossa on rankka mutta antoisa syksy opintojen suhteen. Siihen kun yhdistää lapsiperhearjen päiväkotisäätöineen, niin on siinä haastetta.
Onneksi on arjen helpottajia, esimerkiksi Prisman kauppakassi palvelu, joka viime viikollakin toi meille neljä kassillista ruokaa kotiin. Sen käyttö järkevöittää ostoksia, kun ei tarvitse väsyneen nälkäisenä haahuilla kaupassa sekä suunnitelmallisuus paranee ja tulee mietittyä viikon ruokalistat valmiiksi. Heräteostoksilta välttyy myös! Suosittelen!



Näin on meidän arki ja syksy alkanut.
Mites teillä, tykkäätkö arjesta vai olisiko loma saanut vielä jatkua? :)

Mukavaa sunnuntaita kaikille!


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...